Moikka!
Olen Minna Kyllönen, kajaanilainen 17-vuotias koiraharrastaja. Opiskelen Kajaanissa
Kainuun ammattiopistossa graafista viestintää ja tarkoitus olisi valmistua
media-assistentiksi. Myös lukio on pienimuotoisesti mukana kuvioissa.
Luonteeltani olen päättäväinen, huumorintajuinen ja iloinen. En ole
kovin puhelias tuntemattomien ihmisten kanssa ja juttua en saa oikein
aikaiseksi, ainakaan itse.
Mutta tuttujen ihmisten kanssa puhetta kyllä riittää. Jos minua pitäisi kuvailla
lyhyesti, niin aika osuva lausahdus voisi olla: "pieni, mutta pippurinen".
Touhuilen enimmäkseen koiriani Minnien kanssa. Harrastamme match show'ta ja
niissä junnuilua. Agility on tauolla, mutta ehkä suuntaamme kentille vielä joskus.
Tietenkin lenkkeilemme päivittäin ja uusia temppuja/taitoja harjoittelemme melko
usein. Näyttelykehissä on tullut käytyä Minnien kanssa,
mutta emme enää näytelmissä käy, sillä Minnie ei ole aivan tuomareiden mieleen.
Omistajan mielestä tietenkin se kaunein koira ;).
Olen
saanut myös koulutettavaksi muutamia koiria näyttelymielessä.
Ensimmäiseksi sain viedä
tuttavaperheen cairnmummo Reetaa (Berryhill's Don't Worry) näyttelyharjoituksiin
ja sitä kautta kiinnostuin koiraharrastuksista. Reetan kanssa emme ole olleet
näyttelykehässä, mutta koiraleirin ja mätsäreiden verran olen saanut Reetan
kanssa mukavia kokemuksia. Olen myös harjoitellut westiepoika Ziggyn (Whitedrop's Zir Ziggy)
sekä australianterrieri Riinan
(Catherinegorge) kanssa, jonka kanssa olen päässyt kiertämään rotukehiä.
Uusimpana tuttavuutena on landseer Pirkko (Tiarnian Guumintahottia). Suuri kiitos koirien omistajille että olen
saanut puuhailla näiden koirien kanssa!
Muiksi harrastuksikseni voisin mainita valokuvaamisen, nettisivut &
kuvanmuokkaus sekä teen muutamille roduille kotitrimmauksia.
Kuvauskohteinani ovat eniten eläimet ja luonto ja jos kamera sattuu olemaan
jossain mukana, se on melko varmasti kädessä. Kuvaan Canon EOS 400D
digijärkkärillä jonka sain tämän vuoden alussa. Pari putkea on siihen tällä hetkellä käytössä, mutta niitä on
tarkoitus hankkia enemmänkin.
Eläimet ovat yksi rakkain asia minulle ja monet ovat sen jo varmasti
huomanneetkin. Jo pienenä kaikki sammakoista hevosiin kiinnostivat ja nuorempana
oli kaikenlaisia "sammakkoprojekteja" sekä kävin ratsastamassa muutaman vuoden.
Nykyisin haaveenani olisi joskus omistaa afrikkalainen kääpiösiili
(valkovatsasiili), sekä
tietenkin koiria. Toivottavasti
tulevaisuudessa saisin olla mahdollisimman paljon eläinten kanssa.
Yhteyden saat minuun parhaiten sähköpostilla minna.kyllonen @ viesti.net.
(
huom! osoite vaihtunut!)
