| 2008 | 2006 | 2005 |
| Match show Kajaanissa 2.12.2007 |
|
Kainuun eläinsuojeluyhdistys (KESY) järjesti match shown. Jouduin juoksemaan junnukehän ja sinisten valinnan väliä, onneksi kehät olivat ihan vierekkäin... En kerinnyt käydä junnuissa yksittäisarvostelussa, kun piti juosta sinisten parhaan valintaan: kilpailussa sijoituimme sijalle 3! Emme siis olleetkaan nelosia. Sitten meninkin suoraan junnuihin. Ensiksi oli yksittäisarvostelu ja se meni ihan hyvin Tuomari Titta Rusanen vaihdatti sitten koiria ja esitin amerikanakitaa. Sen esitys sujui hyvin (onneksi kenenkään ei tarvinnut esittää Minnietä...) Sen jälkeen karsittiin 7:stä kilpailijasta karsittiin kaksi, ja me jäimme vielä kisaan. Lopulta olimme vain jäljellä ja tuomari ojensi meille voittoruusukkeen. Joten hyvä päivä meillä! |
| Match show Kajaani 24.11.2007 |
|
Hieman ulkomuistista pitää kirjoitella tämä match show. Eli kävimme KSTK:n järjestämässä mätsärissä. Ilmoittauduimme tuttuun tapaan pieniin koiriin ja junnuihin. Pienissä koirissa tuomarina toimi Marjo Nygård. Meitä oli kolme yhtä aikaa kehässä, sillä muuten ei olisi viimeisistä kolmesta tullut tasaparia. Pöydällä meni ihan ok, ja liikkeissä Minnie näytti vauhdikkuutensa, vähän liikaa kylläkin... Lopulta saimme punaisen nauhan ja punaisten valinnassa emme tällä kertaa sijoittuneet. Junnuissa oli kumpikin ikäryhmä samassa ja kilpailijoita oli 7. Kisassa sain vaihtokoiraksi punaisen irlanninsetterin. Sen esittäminen meni ihan hyvin, vaikka pentu olikin. Sijoituimme kilpailussa sijalle 3. Kilpailun tuomaroi Anne Ahokas. |
| Match show Kajaani 23.9.2007 |
|
Lähdimme tänään Suomen Briard ry:n Pohjois-Suomen paikallisjaoston järjestämään matsäriin. Emme olleet aluksi
varmoja lähtisimmekö, kun Minnie päätti käydä aamulla kurassa... No, päätimme
kuitenkin lähteä - ihan puhtaina. Paikalle saavuttua ilmoitin Minnien pieniin aikuisiin. Junior handler -kilpailua ei
ollut tässä match showssa. |
| Match show Paltamossa 6.6.2007 |
|
Tänään osallistuimme Paltamossa järjestettyyn
mätsäriin. Jälleen ilmoittauduimme pieniin ja junnuihin. Odottelun jälkeen
pääsimme kisaamaan pieniin koiriin. Pariksemme tuli shetlanninlammaskoira.
Minnie esiintyi todella hyvin ja tuomari tutki koirat maassa, niin ei ollut
pakitusongelmaa ;) Nauhan väri muuttui välillä punaiseksi! Vihdoin meidän
sininen nauha -putki katkesi. Tämän jälkeen oli enää yksi pari, ja niiden jälkeen
valittiin sinisten ja punaisten paras, me siis jälkimmäisessä joukossa. Ylsimme
lopulta 3. sijalle. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen Minnien esiintymiseen. Tähän samaan voisi laittaa muitakin kuulumisia. Eli aloitimme Minnien kanssa agilityn jatkokurssin vuoden tauon jälkeen, ja treeneissä on mennyt hyvin. Vielä on tosin paljon harjoiteltavaa. |
| 18.5.2007 |
|
|
| Kevät irrottelua |
|
Parin viikon aikana Minnie on saanut juoksutreeniä jänisten ja lintujen johdolla ja näistä alla muutama kuva.
|
| Trimmauskurssilla ja mätsärissä 31.3-1.4.2007 |
|
Lauantaina suuntasimme kaikkien
rotujen trimmauskurssille. Kurssin vetivät Juha Palosaari ja Vesa Lehtonen.
He opettivat todella hyvin trimmausta ja trimmauksen tekniikoita, ja paljon tuli
uutta opittua :) Olimme ainoat cairnin edustajat westieiden, skottien ja muiden
karvaisten kavereiden joukossa. Kurssi kesti 10-16, mutta aika tuntui menevän
nopeasti. |
| Match show Paltamo 11.3.2007 |
|
Tänään oli vuorossa Paltamon mätsäri, jonka järjesti Paltamon
Koiraharrastajien nuorisojaosto. Ilmoittauduimme jälleen pieniin ja junnuihin. |
| Talven kuulumisia |
|
Joulunaika ja vuoden vaihde meni meillä mukavasti. Jouluaattona pihallamme kävi
ilmeisesti kaksi metsäkaurista. Kun Minnie nuo otukset huomasi niin alkoi
melkoinen meteli! Kuvaa en niistä valitettavasti saanut, olivat sen verran
nopeita ;). Uusi vuosi
meni myös hyvin, vaikka hieman oli tyttö ihmeissään. |